Järvenperän koulu

Järvenperän tukioppilaat olivat mukana järjestämässä syyslukukauden alussa seitsemäsluokkalaisten ryhmäytymispäivää. Kummitukarit pääsivät pitämään vastuuluokillensa tukaritunteja. Kaikille luokille pidettiin tukaritunteja n. 5-7 tuntia vuoden aikana. Tukaritunneilla ryhmäydyttiin, leikittiin ja ylläpidettiin hyvää ryhmähenkeä. Lisäksi oppilaat olivat apuopettajina aineenopettajien tunneilla.

Tukioppilaat olivat myös mukana seiskaluokkalaisten ultimateturnauksessa ja  valinnaisainemessuilla. Kummitukareina toimi tänä lukuvuonna 32 ysiluokkalaista. Kummitukarit edustivat kummitukaritoimintaa mm. huoltajille suunnatuissa tapahtumissa.

Tukarit ovat järjestäneet koko koululle suunnattuja tapahtumia. Syksyllä järjestettiin teemaviikko, jossa tehtävänä oli pukeutua joka päivä annetun teeman mukaisesti. Eniten panostaneet oppilaat sekä luokka ja opettaja palkittiin syysgaalassa. Hieman ennen joulua järjestettiin myös jouluradio. 

Syyslukukaudella järjestettiin valinnaisaineena tukioppilaskurssi. Heidän koulutukseensa kuului myös yhteistyö TAO-puolen oppilaiden kanssa. Seuraavan lukuvuoden kummitukareiden hakuprosessi alkoi alkukeväästä. Ensi lukuvuoden kummitukarit pääsivät osallisiksi tulevien seiskojen tutustumispäivään ja -iltaan.